Grand Dixencen pato ja passit

Visp:stä ajoin tietä #19 pitkin Sion:iin. Tällä välillä oli liikennettä todella paljon, onneksi moottoritie veti hyvin.

Visp:stä matka jatkui pienempää ja aika huonokuntoista tietä patoa kohti. Pato näkyy jo muutaman kilometrin päästä. Yllättävää on kuinka korkealla se on tuossa solassa! Kirkkaalla säällä pato näkyy varmasti paljon hienommin, mutta kyllä se tuossa kuvan keskiosassa näkyy jos tarkasti katsot :o)

 Pato keskellä kuvaa

Viimeinen tienpätkä ennen patoa on aika mutkaista, täällä on myös paljon muita liikenteessä jotka näyttävät oikovan mutkia, joten varovainen pitää olla.

Padon alaosassa on parkkialue josta pato näyttää todella massiiviselta, tummalta hirmulta.

Pato

Ylempänä on parkkialue busseille, invalideille ja moottoripyörille, joten ei muuta kuin pyörällä ylemmäs. Pyörille löytyy oma parkkialue.

 

Tuumailin tuossa että kun kerta tänne asti ollaan tultu niin pakkohan tuo pato on päältä päästä näkemään. Ylös pääsemiseen on pari vaihtoehtoa: kävellen tai hissillä. Mulle noita vaihtoehtoja ei ollut kuin tasan yksi, hissi. Ei hirveästi kiinnostanut lähteä hikoilemaan pyöräkamppeilla tuota mäkeä ylös. Hissilippu kustantaa yhteensä 9 frangia.

Ylhäältä tuo pato näyttää hmmmm... isolta ja korkealta. Korkeutta tällä padolla on 285m ja paksuus pohjalla on noin 200m. Parkkipaikan autot ovat kuin leluautoja :o)

 Pato hissistä Pato ylhäältä Faktoja   Pato päältä Parkkialue alhaalla Patojärvi

Padolta alas tultuani alkoi ripsutella vettä ja pilviä pukkasi koko ajan lisää. Soittelin Heikiltä säätiedotusta lauantaille ja sunnuntaille. Kuulemma sadetta ja ukkoskuuroja. Hetken aikaa asiaa tuumailtuani, tulin siihen tulokseen että mun on aivan turha lähteä Chamonix:iin katsomaan Mont Blanc:ia. Ei sitä tuolta pilvien keskeltä näy ja lisäksi passi Aostasta Martignyyn olisi pilvessä ja todennäköisesti sateen keskellä. Tännehhän pääsee uudestaan paremmalla kelillä, joten otin suunnan koti kohti.

Reitti lyheni aika paljon, lopullisen reitin näyttäessä tältä:

 Toteutunut reitti Ajetut passit

Kotimatkalle lähdin tihkusateessa jälleen tietä #19 pitkin. Ulrichenistä käännyin Nufenenpassille vievälle tielle. En ole aikaisemmin tätä passia ajanutkaan, joten kärsimättömänä odottelin että mitä passi tuo tullessaan. Nähtävästi tämä passi on pyöräilijöiden suosiossa ja aika vaarallinenkin koska tien varressa oli moottoripyöräilijän kuva ja rinnan kohdalla teksti "jo 69 motoristia kuollut vuonna 2007"...

Tien pinta oli todella hyvässä kunnossa, erikoista oli että huipun jälkeen itäänpäin ajaessa tien pinta oli betonia.

Maisemista on varmaan turha enää mitään sanoakkaan, mutta joka tapauksessa, hienoa!!! Huipun itä-puolella huomiota kiinnitti hieno sateenkaari ja todella vihreä sola. Onneksi vesisadekkin loppui kun pääsin Nufenen huipulle.

 Nufenen huipulla Nufenenpass Sateenkaari

Nufenenin jälkeen käännyin St Gottardin passille. Olen aikaisemmin ajanut tuon St Gottardin vanhan passin, joka on tehty melkin kokonaan mukulakivistä, joten tällä kertaa päätin ajaa uudemman ja leveämmän tien kautta (2 passi tietä, uusi ja vanha).

Kuvassa näkyy St Gottardin vanha tie, joka on paaaaaaaljon hauskempi!

 St Gottardin vanha passi

Tien pinta oli kuiva ja tasainen, tie leveä ja neulansilmät 3-4 vaihteella ajettavia. Autot olivat kuin pujottelukeppejä, mutta silti tämä uusi passin ylitystie oli tylsä...

Passin jälkeen ajoin jälleen tiellä #19 olevan Oberalp-passin yli aina Churiin saakka, josta loppumatka kotiin moottoritietä pitkin. Vesisade alkoi uudelleen 20km Saksan rajan jälkeen. Vettä tuli niinkuin Esterin hanurista jonka vuoksi vauhti oli moottoritiellä maksimissaan aavistuksen satasen yläpuolla.

Reissu oli mukava vaikken päässytkään ajamaan suunniteltua reittiä pitkin. Tämän vuoksi reissu lyhenikin päivällä. Pe-la päiville tuli matkaa yhteensä 1000km.

Takaisin Matterhornin sivulle